torstai 23. kesäkuuta 2011

Van Goghin perässä Arlesiin

Minua houkutteli Arlesissa van Gogh, ja jo Suomessa matkaa suunnitellessamme, sujautin Arlesin matkasuunnitelmaan netistä löytämieni kuvien ja tarinoiden avulla. Arles lumosi jo Suomessa. Sinne siis suuntasimme.

Enpä osannut arvata, että van Gogh jää kaupungissa melkein sivuseikaksi, sillä kaupunki on niin paljon muutakin kun tuota hollantilaista taiteilijaa. Arles on lumoava! Rakastuin kaupunkiin toden teolla. Kolmen Arlesissa vietetyn päivän jälkeen olisin mieluusti ollut hyppäämättä junaan ja jäänyt Arlesin unenomaiseen rauhallisuuteen, tunnelmaan ja silmiä hivelevään kauneuteen kauemmaksikin aikaa.

"Pakolliset" kohteet Arlesissa varsinkin taiteen ystävälle ovat ainakin Café van Gogh Place de Forumilla ja L'Espace van Gogh. Ensimmäinen siksi, että tuosta kahvilasta Vincent maalasi upean, kuuluisan ja suorastaan taianomaisen teoksen Café Terrace at Night vuonna 1888. Rakastin tuota teosta teini-ikäisenä niin paljon! Vieläkin se on yksi kauneimmista, joita tiedän. Toinen kohde, L'Espace van Gogh, sopii niille, jotka haluavat ihailla kaunista puutarhaa sairaalan sisäpihalla ja kuvitella kuinka van Gogh vietti puutarhaa ympäröivässä rakennuksessa sairaalajaksoaan leikattuaan korvastaan palasen pois.




Ei kommentteja: