sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kaikki alkoi kaatosateella

Meidän kymmenen päivän matka alkoi Frankfurtissa, jossa meillä oli kahdeksan tunnin vaihto lentojen välillä. Ajateltiin käyttää tuo aika hyödyksi ja hurautettiin taksilla keskustaan. Ensin käytiin ihastelemassa vanha Römerberg, mutta ilma oli kylmä ja vettä satoi kaamatalla, niin aika vähiinhän tuo aika Römerbergillä piti jättää. Oli vielä aikainen sunnuntaiaamu, joten harvat kahvilatkaan olivat vielä auki. Mutta kauniilla säällä Frankfurtin vanha kaupunki on takuuvarmasti viihtyisä.

Vanhasta kaupungista käveltiin jonkun matkaa Dom-katedraaliin, ja iskän kanssa rohkeasti kiivettiin katedraalin kellotorniin. Näkymät oli upeat ympäri Frankfurtia ja sadettakin siellä pääsi pakoon. Tämä oli koko päivän kohokohta ja tällä keinolla sai päivään solutettua pikku treeninkin, sillä kellotorniin sai kiivetä 328 porrasta ylös ja samat sitten alas. Itse torni on 96 metriä korkea, mutta vain 66 metriin on mahdollista kiivetä. Ja hintaa tällä hauskuudella oli vain 3 €.