tiistai 8. tammikuuta 2013

Siniset vuoret

Kun saan viettää vaikka vain puolikin tuntia luonnossa, tuntuu kuin akut olisi ladattu ja elimistössä uutta puhdasta energiaa. Kuinkas käykään, kun saan viettää päivän keskellä sademetsää, raikkaan sumuisen sateen kostuttamaa ilmaa hengitellen ja papukaijojen ääniä kuunnellen?







































Sydney-lomalla vietin tosiaan yhden päivän kävellen kilometrien ajan Blue Mountainsin luonnonpuistossa kapeita polkuja pitkin. Palasin luonnonpuistosta kiitollisena siitä miten kaunista täällä pallolla onkaan. Ei haitannut lähes jatkuva tihkusade eikä se, että aika ajoin sumu peitti suuren osan näkyvyydestä. Kaikki oli niin kaunista sateenkin aikana, tai ehkä juuri sen ansiosta. On upeaa, että edelleen on jäljellä jotain lähes koskematonta, puhdasta, valtavan suurta ja luonnon omaa. Jotain mitä ihminen ei ole muuttanut, poistanut, tuhonnut tai vallannut. Jotain missä voi saada kiinni omista ajatuksista, tuntea olevansa osa isoa kokonaisuutta ja olla kiitollinen siitä mitä saa nähdä ja kokea.

Olkoon se sitten Australiassa, Pohjois-Karjalassa tai järven rannalla kävelymatkan päästä omasta kodista, minulle tekee aina niin hyvää saada jalat tukevasti ja konkreettisesti maan kamaralle ja nähdä omin silmin mitä todellinen kaunis maailma on.