sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Hyvä (hiihto)päivä

Tämä talvi on siinä mielessä historiallinen, että tein jotain sellaista mitä olin vannonut olla tekemättä koskaan. Ostin sukset. Ja niihin siteet, monot ja sauvat. Kaiken tämän lisäksi investoin hiihtohanskoihin ja taisinpa ostaa pari pipoakin. Ja takin. Ai niin, ostin myös hiihtoon soveltuvat housut. Kiellän olevani välineurheilija. Näin kattavat ostokset yhden lajin alkutaipaleilla olivat vain nyt pakolliset, koska minä en suuremmin ole aikaisemmin harrastanut urheilua talvella ulkona. Siksi väline- ja vaatevarastoni tätä tarkoitusta varten olivat olemattomat.

Tämä kaikki ei tapahtunut tuosta vaan, vaan salakavalan alitajunnassani tapahtuvan ajatustyön tuloksena. Olin jo edellisenä talvena katsellut hiihtäviä ihmisiä ja miettinyt yllättyneenä, että hehän näyttävät aika onnellisilta. Tämän myötä mieleeni hiipi järkyttävä jännä ajatus: Minä hankin sukset! Tämän myötä tajusin, että se on menoa nyt. Tänä talvena se sitten tapahtui: marssin suksiostoksille, ja tässä sitä ollaan, yksi onnellinen muiden onnellisten hiihtäjien joukossa. 

Onneani ei millään tavalla himmennä se, että hiihdän samaa vauhtia 4-vuotiaan kummipoikani kanssa, tai se, että hiihtotekniikkani hyödyntää enemmän käsien työntövoimaa kuin jalkatyötä. Tosiasia nimittäin on, että yläasteen liikuntatunneilla hiihtäminen ei kuulunut suosikkeihini, toisin kuin lähes kaikki muut lajit. Siksi hiihdon tekniikka on retuperällä. Mutta enköhän minä vielä opi! Ja jos en opi, menee se näinkin. Mikään ei juuri nyt nimittäin tunnu paremmlta kuin päästä järven jäälle uusien ystävieni suksien kanssa ja juoda tämän jälkeen satamassa kaakaota.