lauantai 9. helmikuuta 2013

Kylmyyttä karkuun Kyprokselle, osa II

Olen ollut Kyproksella kerran aikaisemmin. Limassolissa vuonna 2006 muistaakseni, lukioaikoina kuitenkin. Limassolista jäi aurinkoiset muistot, siisti ympäristö ja turvallinen olotila. Silloin minulla ei ollut oikeastaan mitään hajua Kyproksen historiasta, vaikka sen kyllä silloin jo tiesin, että saari on jakautunut kahtia Kyproksen ja Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan välille.

Nyt sitten tällä työmatkalla pääsin näkemään saarta vähän laajemmin. Asuttiin kahtia jaetussa Nicosiassa, mikä on kaupunkina mielestäni Kyproksen kaupungeista mielenkiintoisin lähinnä juuri tuon rajan ja poliittisen historiansa takia. Käveltiin rajavartiopisteiden ohi oppaan kertoessa vuoden 1974 tapahtumista. Väkisinkin tuli mietittyä, millaista elämää toisella puolella eletään ja erityisesti, miltä tuntuu niistä, jotka elävät toisella puolella, mutta joiden suvusta suurin osa on muuttanut Etelä-Kyprokselle. Miltä tuntuisi itsestä, jos oma maa jaettaisiinkin kahtia, elämä mullistuisi yhtäkkiä radikaalisti ja koti pitäisi jättää... Näillä mietteillä Nicosian katuja kävelin, ja vaikka en reissussa kovin kauaa ollutkaan ja työasiat veivät suurimman osan ajasta, tuntui silti, että ehdin oppia Kyproksesta valtavasti uutta ja mikä tärkeintä, sain paljon ajateltavaa.

Ulkoasultaan Nicosia oli ristiriitainen. Limassolin muistot olivat leppoisia, siloteltuja, turistimaisia, rantaelämän täyttämiä, kun taas Nicosiassa oli enemmän perus kaupunkitunnelmaa eikä turismista ollut tietoakaan (ajankohtakin tosin saattoi vaikuttaa tähän). Kaupunki ei ollut oikein välimerellinenkään, vaan enemmänkin toi mieleen Tallinnan kauniiden, mutta vähän ränsistyneiden katujensa, graffitien ja lohjenneiden maalipintojensa, sekä epämääräisen uuden ja vanhan sekoittumisen takia. Toisaalta palmut ja auringonvalo tekivät lämpimän ja eksoottisen säväyksen kaikkeen.