keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Andalucian auringon alla, osa III


Muutamassa päivässä voi ehtiä mukaan moneen, jos ei nuku paljoakaan, ei syö kunnolla kuin kerran päivässä, muta sitäkin pidempään ja hartaammin, kävelee jalkansa rakoille ja hörppii vettä vauhdissa samalla, kun siirtyy kiireesti paikasta yksi paikkaan kaksi (tai kaksikymmentä).

Andalucia näytti vilauksen luonnosta ja vuoristaan, joihin on palattava lomalla ja ajan kanssa. Sain nauttia myös hyvästä ruuasta, joka maistui mereltä ja tuo vieläkin veden kielelle ja iloita vilkkaista ihmisistä, jotka keräävät ilmeisesti kaiken energiansa appelsiinipuiden tuoksusta ja kuumasta siestasta. Helppohan niiden on, hmph!

Andalucia, tarkemmin Sevilla, esitteli myös perinteisen Féria de Abril -tapahtumansa, jonka kunniaksi kaupunkiin oli pistetty pystyyn kunnon juhlat ja muutama kymmenen, tai sata, värikästä telttaa. Hevoset, ratsastajat ja flamenco-pukuihin pukeutuneet naiset olivat myös olennainen osa fériaa. Bongasin muutaman ihan uskomattoman upean flamencopuvun, ja tuli kyllä olo, että tekisi mieli suunnitella itsellekin oma puku ja lähteä sellainen päällä ratsastelemaan Sevillan kaduille.