sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kesätyttö Lontoossa, osa I

Olen syntynyt heinäkuun lopulla, mielestäni vuoden parhaimpana aikana. Yhdistän syntymäaikaani aina ihoa lämmittävän auringon ja lepppoisan lomafiiliksen. Olen päässyt ottamaan vastaan uusia ikävuosia lähes poikkeuksetta auringonpaisteessa kevyissä kesävaatteissa iho ruskettuneena. Siksiköhän ikääntyminen ei ole koskaan tuntunut ahdistavan tai harmittavan, vaan päinvastoin tuntuvan onnelliselta ja kauniilta?

Olen aina tykännyt kuvitella, että syntymäajankohtani on ollut osittain vaikuttavana seikkana siihen, että minusta tuli kesäihminen henkeen ja vereen. Äitini mukaan kesä, jona synnyin oli poikkeuksellisen helteinen. Ei ollut varmaankaan helpoin aika olla viimeisillään raskaana, mutta toisaalta auringon valo ja pitkät lämpimät illat eivät varmaankaan olleet sieltä sääilmiöiden huonoimmastakaan päästä.

Tänä kesänä pääsin taas juhlimaan synttäreitä auringon paisteessa, tällä kertaa vaan en ihan kotinurkilla, vaan Olympialaisia odottavassa Lontoossa. Neljän päivän matka oli syntymäpäivälahjani Juusolta, ja lähdettiin matkaan muutama päivä ennen varsinaista juhlapäivääni. Aikaisemmalla Lontoon visiitilläni 16-vuotiaana kielimatkalaisena kaupungissa tihkutti vettä ja kaupunki oli muutenkin kliseisen sumuinen ja harmaa, vaikka olin siellä silloinkin kesällä. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin sääasiat olivat aivan toisin, sillä saapumispäivänämme pitkään jatkuneet sateet olivat loppuneet, ja meitä odotti parhaimmillaan 34 °C. Lämpö, valo, ulkona elämästä nauttivat ihmiset ja kuivat kadut tekivät olemisestamme leppoisaa. Eihän aurinkoista kaupunkia voinut kuin rakastaa!