keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kalamaja


Suurin osa kolmen päivän Tallinnan matkasta tuli vietettyä Kalamajan alueella. Ensimmäinen Tallinnan matkani lokakuussa lokoiltiin kylpylässä ja hieronnoissa, tutustuttiin vanhaankaupunkiin ja herkuteltiin milloin missäkin. Nyt tuumattiin, että vanhakaupunki on vähäksi aikaa nähty, joten valittiin kohteeksi Kalamajan kaupunginosa, josta olen kuullut pelkkää hyvää.

Kalamaja sijaitsee ihan kävelymatkan päässä Tallinnan satamasta, keskustasta ja vanhastakaupungista. Alue oli ainakin kesäkuussa tosi hiljainen, lähes autio, vaikkakin aika monen talon restaurointi- ja kunnostustyöt toivat vähän ääntä tähän nuokkuvaan kaupunginosaan.






Kalamajan parhaita puolia on juuri tuo hiljaisuus ja väljyys, mutta edulliset kahviloiden ja ravintoloiden hinnat ja puisten talojen kauneus ja koskemattomuus oli myös aika houkuttelevaa. Lisäksi löydettiin Kalamajasta kauneushoitola nimeltä Noole Ilusalong, jota piti ystävällinen ja ammattitaitoinen nainen, jonka kanssa tultiin tosi hyvin juttuun. Häneltä saatiin myös parhaat kahvila- ja ravintolavinkit. Lisäksi odottaessani, että äidille tehtiin ripsipidennystä, sain peiton ja kehotuksen ottaa vaikka päikkärit odotustilan sohvalla. Kodikasta ja välitöntä palvelua, joka päihittää mennen tulleen turhan hienostelun ja ylikalliit hinnat, joihin olen törmännyt joskus muissa kauneushoitoloissa.

Paikalla käy myös pyynnöstä fysioterapeutti tekemässä hierontoja eikä tunnin kokovartalohieronta maksanut kahtakymppiäkään. Olin hierontaan tyytyväinen, vaikken mikään hierontojen asiantuntija olekaan. Olen käynyt elämäni aikana kaikkiaan vain kolme kertaa hieronnassa. Tuntuu, että kroppani ei hierontaa tarvitse, niskajumeja ei ole ja lihakset voivat muutenkin hyvin. Otankin hieronnan ihan rentoutuksen kannalta, ja siinä tarkoituksessa se aina toimii.

Noole Ilusalongissa käytiin hieronnan lisäksi ottamassa ripsipidennykset, minä ensimmäistä kertaa, äitini on jo konkari näissä asioissa, ja Gelish-kestolakkaukset varpaankynsiin. Ollaan tuloksiin täydellisen tyytyväisiä ja on kieltämättä aika vaivaton olo viettää kesälomaa, kun ei tarvitse pahemmin meikkailla saatikka lakata kynsiä. Gelish-kestolakan pitäisi pysyä varpaankynsissä jopa kuusi viikkoa, joten huoleton kesä, täältä tullaan!







































Pakko myöntää, että mielenkiinnolla seuraan miten kauan jaksan näistä intoilla. Luonnonlapsi, joka ei ole koskaan lisännyt kroppaansa mitään meikin lisäksi, kokee nyt himpun verran pettäneensä itsensä näitä viimeisiä tempauksia toteuttaessaan.
Palataan siis asiaan, kunhan yhteistä elämää uusien räpsyjen kanssa on kulunut enemmän.