lauantai 20. heinäkuuta 2013

I love it. It is wild with adventure.

Käytiin tänään haistelemassa menneiden päivien tunnelmaa Fort Worthin Stockyardsissa. Alue on toiminut 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa jonkinlaisena karjatuotannon keskuksena ja on nykyään ilmeisen suosittu turistikohde. Ennen kuin pääsen intoilemaan enemmän näkemästäni, on pakko paljastaa, että olen ihan mieletön "villi länsi" -fani. Lapsuudessa tuijotin intiaanielokuvia ja kuuntelin kaikki intiaanitarinat, jotka minulle joku jaksoi kertoa. Fanitin myös täysillä Pikku Hiawathaa. Jos ette usko, kysykää Pikku Kakkoselta, jonne lähetin piirustuksen Hiawathan hevosesta ja koin hämmentävän onnen hetken, kun piirustukseni esiteltiin ohjelmassa.

Sitten löysin cowboyt ja pyssysankarit, ja hämyisten saluunoiden seinien sisällä tapahtuneet kohtaukset sekoittuivat intiaanitarinoiden kanssa suloisesti toisiinsa. En enää tiennyt kenen puolella olin - intiaanien vai karjapaimenten. Lopulta (epä)onnekseni ymmärsin, että suuri osa villin lännen tarinoista on romantisoitua fiktiota, elämä ei ehkä ole ollut ihan niin maagista ja hiekkapölyn pehmentämää kuin elokuvat ja TV-sarjat ovat vuosikymmeniä antaneet ymmärtää.



Marssin kuitenkin avoimin mielin kohti Stockyardsia, ja se kannatti. Suhteellisen vilkkaalla mielikuvituksella ja ylenpalttisella eläytymiskyvyllä varustettuna todennäköisesti löytäisin villin lännen halutessani vaikka hevostallilta, puhumattakaan paikasta, jossa on kaikki puitteet kohdallaan saluunan ovista alkaen. Paahtava helle ei myöskään ainakaan vaikeuttanut oikeaan tunnelmaan pääsemistä, joten aikamatka sadan vuoden taakse villiin länteen oli valmis.


Otsikko lainattu Henry Starrilta