maanantai 19. elokuuta 2013

Asiaa juustokakusta

Eilinen Ravintolapäivä ei mennyt ihan putkeen ainakaan minun ja siskoni osalta. Ei löydetty kuin yksi ravintola, mutta koska se ei kuulunut ennalta valittuihin suosikkeihin, päätimme jatkaa etsintämatkaa. Toiveissa oli päästä herkuttelemaan jollain makealla ja juomaan jotain hyvää. Etsintämatkaksi meidän kohteiden metsästys tosissaan lopulta muodostui. Ravintolapäivän internet-sivuista ei ollut apua kohteiden löytämisessä, koska ne eivät auenneet. Myöskään iPhoneeni ladattu appsi ei toiminut juuri silloin kuin sitä oikeasti tarvittiin.





Ei siis löytynyt ravintoloita ei, mutta onneksi löytyi ystävä, jolla oli käsin kirjoitetut ravintoloiden osoitteet paperilla, jonka hän luovutti meille. Tosin kuultiin häneltä samalla, että suuresta osasta paikoista oli jo tarjoilut loppuneet ennen aikojaan suuren kysynnän vuoksi. Vähän harmitti, mutta toisaalta tuli ihan hyvä mieli ravintoloiden pitäjien puolesta - kysyntää on ollut ja herkut tehneet ainakin kauppansa!

Minun mieli teki kuitenkin kakkua ja teetä. Paljon. Tehotoiminnan mestari, joka tunnetaan myös siskonani, oli jossain töiden, kahden pikkulapsen hoitamisen ja nurmikon istuttamisen lomassa leiponut juustokakun, ja onnekseni oli maininnut minulle asiasta jo aamulla. Ravintolapäivän mönkään menemisen harmitus haihtui samalla sekunnilla, kun muistin tuon sillä hetkellä elintärkeältä tuntuvan asian: juustokakun. Silmissäni alkoi vilkkumaan siskoni takapihan terassi, johon tuntuu aina paistavan aurinko, kuppi teetä ja niin, se juustokakku. Siskoni tekee oikeasti parhaat juustokakut tässä maailmassa!



Ravintolapäivän ylivoimaisesti paras ravintola löytyi tänä vuonna siskoni terassilta. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Ei kommentteja: