lauantai 10. elokuuta 2013

Kasvihuonerakkautta

Kotona jälleen. Ensimmäiseksi kaaduin sänkyyn moneksi tunniksi. Vaikka lennot menikin hyvin ja sujuvasti, vei jo Dallas-New York -välillä alkanut päänsärky voimat ja esti nukkumisen koneessa. Kun olin saanut levättyä, suuntasin lähikauppaan ruokaostoksille kävellen. Ilo, johon ei Dallasissa ollut mahdollisuutta.



Toinen ilonaihe oli vanhempieni kasvihuone, jossa kävin nuuhkimassa tomaatteja, kurkkuja ja yrttejä myöhemmin illalla samalla reissulla, kun hain kilpikonnan kotiin. Askeleet veivät automaattisesti takapihan vihreään keitaaseen, ja otin retkelle mukaan kilpikonnankin.





Väriä joka puolella, raikas tuoreiden kasvien tuoksu ja paljaat varpaat nurmikolla. Napsin tomaatteja suoraan oksista, herkuttelin ruohosipulilla, persiljalla ja basilikalla. Kilpikonna ahmi salaattia.

Jokaisessa paikassa on oma taikansa, Suomessa se on ehdottomasti luonto, puhdas ruoka ja ulkona syömisen helppous. Tällä tarkoitan tietenkin ravintoloiden sijaan marjoista ja sienistä täyttyviä metsiä ja herkullisia kasvimaita.





Ei kommentteja: