tiistai 25. marraskuuta 2014

Kaupunki sumusateen keskellä

Palattiin Seattlesta jo melkein kolme viikkoa sitten. Ei tätä ajan vauhdikasta kulkua voi kun ihmetellä. Jos siis vain jaksaisi. Ja vaikka kuinka koitan tarttua hetkeen, en aina ehdi. Päivät vilahtaa ohi, ja joka päivä tekemättömien asioiden lista kasvaa. Silti olen vakuuttunut siitä, että teen ja touhuan nykyään enemmän kuin koskaan ennen. Vauvan kanssa eläminen pistää kaiken ylösalaisin ja nurinkurin, ja mikäpä siinä. Jos pysyvän minikaaoksen ja tekemättömien rästihommien keskelläkin jaksaa hymyillä enemmän kuin koskaan ennen elämässään, on kaikki hyvin.
Hymyilystä puheenollen, meidän matka Seattleen oli myös onnea täynnä. Olin onnellinen sumuisesta vesisateesta, värikkäistä lehdistä puissa, yhteisistä viikonloppuretkistä Seattlen ulkopuolelle, ulkoilmasta ja uskokaa tai älkää, viileästä ilmasta.

Omanlaiset ihmiset, luova ilmapiiri ja elämästä nauttimisen maku näkyi ja tuntui. Dallasin kliinisyyden ja jonkinasteisen persoonattomuuden jälkeen Seattlessa osasi omalla tavalla nauttia jopa kadulla näkyvistä roskista. Ne kun olivat todiste siitä, että kaduilla elettiin, liikuttiin ja no, roskattiin. Täällä Dallasissa ei jalkakäytäviä liiemmin ole, ja jos on, niillä harvemmin kukaan kävelee. Ihmiset elävät autoissaan, siltä joskus tuntuu. Mutta joka paikassa on oma viehätyksensä, Seattlessa se oli juuri tuo elämisen jälki.

















Time for some Seattle pictures. It's no wonder so many artistic souls get their inspirations from this city. There was just something magical in Seattle.

Ei kommentteja: